Nara ja liian kesyt peurat

Viimeinen päivä Osakassa menikin sitten jossain muualla kuin Osakassa.

Kerrankin kiireetön aamupäivä ohjelman startatessa vasta 12:40. Netin selailua, sarjojen katsomista, musiikin kuuntelua ja lukemista, mutta eipä tullut blogimerkintöjä, ei >:D.

Lähdin hyvin ajoissa liikkeelle, sillä samalla reissulla kävin hankkimassa junalippuni Hiroshimaan. Tour starttasi Granvia Hotel Osakan aulasta. Odotin turistilössiä, mutta eihän samaan syssyyn tullut kuin kaksi vanhempaa herraa, toinen oli natiivi ja toinen Michiganista. Reissuja tosin lähtee joka päivä, joten se selittänee osittain. Nämä kaksi eivät tosin tulleet Naraan, vaan kiersivät Kiotoa.

Mukava vanhempi rouva johdatti meidät kolme oikealle raiteelle Kioton junaa odottamaan. Sattuipa siinä samalla ensimmäinen kokemani kolaus japanilaiselle samuraitason junakulttuurille. Junamme saapui oikeaan aikaan asemalle, mutta ovia ei avattu. Opasrouvamme kurkki junan etuosaan päin, jonne kuulemma ryntäsi pari poliisimiestä. Kymmenisen minuuttia kansa jumitti ovien molemmilla puolilla ennen kuin tilanne aukesi (joku oli häiriköinyt junassa) ja ovet aukesivat.

Paikalliselle Pasilalle hommia

Matka Kiotoon kesti puoli tuntia, oikeastaan jopa hieman vähemmän, sillä kiltti junakuski vaihtoi kaasujalkaansa raskaamman kengän, jotta kulunutta aikaa saataisii kurottua umpeen. Lisäksi joka aseman jälkeen kuski itse pyysi kovasti anteeksi myöhästymistä oman ja koko JR:n (Japan Railways) puolesta. VR:lle hieman risuja.

Kiotossa oppaamme ohjasi meidät erään hotellin aulaan odottamaan jatko-ohjeita. Kanssani tulleet gentlemännit ohjattiin omaan kiertobussiinsa ja minut hieman myöhemmin Naraan kulkevaan bussiin. Bussimatka kesti tunnin, jonka aikana opas mutisi keskihuonolla engrannillaan asioita hieman liian myöhässä, joten levitin suosiolla verhon ikkunaan ja otin kolmen vartin päikkärit. Tuleehan sitä Kiotossa kohta muutenkin kierreltyä.

Paikan päällä kuljimme ryhmässä alueen suurimpien temppeleiden läpi. Toinen niistä on kuulemma maailman suurin buddhalaistemppeli, miltä se kyllä näyttikin. Kuinka ne pienet japanilaiset tekee kaiken aina noin mahdottoman suureksi?

Eikä mennyt kuin muutama metsä

Naran peuroista oli paljon porua ja puhetta ennen matkaa (mm. sisko melkein joutui ateriaksi blogimerkintänsä perusteella), joten odotin verenhimoista bambilaumaa. Tapaamani yksilöt (kuulemma puistossa asustelee yhteensä n. 1100 peuraa, joten kaikkia en tavannut) kuitenkin vaikuttivat lobotomian nauttineilta koiranpennuilta. Suloisia ne kuitenkin olivat. Sääli, ettei ollut rahaa shika-senbeihin (ainoaan safkaan, jota peuroille sai syöttää), joten tyydyin ottamaan niistä kuvia.

Y U NO RIP HER HEAD OFF?!

Kiertoajelu jatkui Kasugan pyhättöryyppääseen, joka sekin oli shintolaiseen tyyliin metsäiselle vuorenrinteelle rakennettu. Mielestäni shintolainen tyyli peittoaa aina buddhalaisen, jotenkin huomattavasti rauhallisempi tunnelma välittyy, kun kauniiden rakennusten välissä kulkee puroja. Näin viimeinkin ihka oikean seremonia-asuisen kannushin (Nikkossa oli enemmänkin kauppamyyjä), jonka shintolaista rukousta seurasimme. Kiertelimme myös muissa pienemmissä pyhätöissä, minkä jälkeen palasimme bussille, joka vei meidät jonkinlaiselle markkinapaikalle. Sieltä meikäläinen sitten hyppäsi junaan, joka vei minut Osakan Nambaan.

Nambasta väitin löytäväni itse takaisin Fukushiman hostelliini, ja myös olisinkin, jos käteisvarani olisivat riittäneet metrolippuun. Puolisen tuntia etsin debittivisaa hyväksyvää ATM:ää, löytyipä samalla jopa oudon tuttuja juttuja myyvä puoti.

Turun Sinappia? Miksi ei heti sanoa?

Rahaa nostettuani pääsin viimein Umedaan, josta löytyi pienen etsiskelyn (miksi kaikki näyttää erilaiselta illalla?) jälkeen Osaka Loop Linen, josta pääsinkin nopeasti kotihostelliin. Kombieväillä katsoin vielä, miten pääsen huomenna Hiroshiman hostelliini.